Keskiviikkokin on toivoa täynnä

Piti vielä kehottaa teitä äänestämään, mutta muistittehan te näköjään muutenkin. Aivan mahtava tulos kaiken kaikkiaan. Olisikohan aihetta juhlaan?

Juhlan jälkeen arki sitten aikanaan palaa. Mutta arki on hyvä. Sitähän suurin osa elämästä on ja siksi on myös hyvä parhaansa mukaan huolehtia siitä, että se on mieluisaa ja hyvää. Suureen arkeen kuuluvat sekä tavallinen arki että juhlat. Se tarkoittaa, että juhlat eivät ole irrallaan elämästä vaan nivoutuvat osaksi elämän kokonaisuutta ja antavat siihen väriä ja iloa. Me samat ihmiset osallistumme kokemuksinemme, iloinemme ja suruinemme sekä yhteiseen arkeen että juhlaan.

Vaalien jälkeen myös palaa arki. Vaikuttamisen arki on arkea siinä missä muukin arki. Vastuunkantajat puurtavat (tylsissä) kokouksissa ja tekevät töitä, että saavat äänensä kuuluville. Valitut vastuunkantajat tarvitsevat tukea ja kannustusta myös tässä arjessa, yhteydenpitoa äänestäjiinsä ja tuntumaa seurakunnan arkeen. He tarvitsevat unelmia ja ihmisiä, jotka jakavat näitä unelmia ja ovat valmiita näkemään vaivaa niiden eteen. Onneksi emme ole yksin puurtamassa, vaan meillä on toinen toisemme ja Hän.

Paavali muistutti samasta asiasta, kun hän aikanaan kirjoitti Korintin seurakunnalle:

"Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa." 
                                                                                            1. Kor 3:6-7

Viikon evääksi rukous viiime sunnuntain messusta: "Anna meidän nähdä kuinka Pyhän Hengen tuuli puhaltaa maan yli."

Ps. Nähdään taas keskiviikkona Vintillä.. tai sitten torstaina :-)

Kahden valtakunnan kansalaisia -terveisiä messusta

Prolineserver 2010, Wikipedia/Wikimedia Commons

Olin viikko sitten juna-asemalla, siellä kaksi nuorta äitiä odotti kanssani junaa. Heillä oli mukanaan molemmilla kaksostenrattaat, joissa -molemmissa- kaksi eri-ikäistä lasta. He siinä juttelivat, olivat menossa vilkuttamaan prinsessa Victorialle. Onhan se mukavaa vilkuttaa ihan oikealle prinsessalle.

Vaikka suhtautuminen kuninkaallisiin ja presidentteihin on muuttunut sensaatiohakuisen maailman kohukirjojen ja yksilöllistymisen myötä. Vielä jossakin kuninkaallisia ihaillaan, kunnioitetaan ja kiitetään. He ovat kansakunnan edustajia, symboleita, he edustavat yksimielisyyttä ja kansakunnan yksimielisyyttä, heidän persoonaansa, viisauttaan, velvollisuudentuntoaan, rohkeuttaan ja paneutumistaan ihaillaan. Jos he puheissaan käyttävät uskonnollista kieltä tai muuten tuovat uskoaan julki, se ei jää huomaamatta.

Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?" Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne." He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.       

                                                                                       Matt. 22: 15-22

Uskonnollisia johtajia tuli Jeesuksen puheille, he olivat laatineet ovelan kysymyksen. Sano mitä mieltä olet? Onko oikein maksaa keisarille veroa? Tuo kysymys oli päivän polttava kysymys. Se osui juutalaisen kansan identiteetin ytimeen. Heille johtaja oli yksin Jumala, ja heidän maallisten johtajiensa tulisi tunnustaa Vanhan Testamentin auktoriteetti, uskonnollisten opettajien auktoriteetti ja lakina tulisi olla juutalainen laki. Näin ei ollut ollut pitkään aikaan ja se oli kipeä asia.

Ei ollut oikein, että juutalaisten piti alistua valloittajien veroihin ja lakeihin, heidän pakottamisiinsa. Ei ollut oikein, että pakanat saattoivat hallita juutalaisia! Ja vielä vaatia heitä maksamaan jotakin veroa. Jos Jeesus olisi vastannut kieltävästi, sotilaat olisi pian saatu paikalle. Keisari valvoi valtaansa. (tosin tarina ei kerro missä tämä keskustelu käytiin).  Entä jos hän vastaisi myöntävästi? Silloin kaikki jo nyt niin tyytymättömät olisivat kääntyneet Jeesusta vastaan. Nyt paljon kansaa oli hänen puolellaan ja kysymys oli ovela yritys kääntää kansa häntä vastaan.

Jeesuksen vastaus on nerokas. Se ei ole vain nokkela sanaleikki vaan enemmän. Hän opettaa samalla Jumalan ”tietä”, häntä eivät heilauttaneet se keitä ihmiset olivat tai mitä he ajattelivat. Kuitenkin se mitä hän sanoo on ällistyttävän radikaalia.

Hän sanoo: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." hän itseasiassa tekee eron kahden valtakunnan välille. Tämän maailman valtakuntien ja Jumalan valtakunnan. Ne ovatkin kaksi eri asiaa.

Tämän maailman valtakunnat. Monarkiat, presidentit, valitut virkamiehet, harvainvalta, liike-elämän ja talouden johtajat. Rahan, aseman ja vallan valuutta. Tämä valtakunta on väliaikainen, mitä suurimmassa määrin. Kuninkaat vaihtuvat ja valuutat vaihtuvat, raha kulkee miten kulkee ja valta sen jalanjäljissä. Mikään ei ole ikuista.

Jumalan valtakunta on valtakunta, jota johtaa Kristus. Sen valuuttana rakkaus. Me tottelemme Jumalaa koska hän rakastaa meitä ja armahtaa. Kaiken sen takia mitä hän on antanut meille ja siksi, että hän on kuollut puolestamme. Hänen valtakuntansa on lopullinen ja ikuinen.

Tällä vastauksella Jeesus osoittaa kahta asiaa:
1. Näyttää yhtäkkiä siltä, ettei olekaan väliä kuka meitä hallitsee. Kristittyinä meitä kutsutaan rukoilemaan esivallan puolesta, että se olisi oikeudenmukainen ja kohtuullinen ja että saisimme elää jumalista ja hiljaista elämää. Mutta loppujen lopuksi, niin kauan kuin Jumalan valtakunta vallitsee, ei ole niin väliä millainen vallanpitäjä meillä on poliittisesti. Olipa sitten tyrannia tai demokratia. Itseasiassa on paradoksaalista, että Jumalan valtakunta näyttää voivan jopa paremmin ahtaissa ja ankarissa oloissa

2. Jeesus muuttaa PAIKAN jossa Jumalan valtakunta toteutuu. Se toteudukaan poliittisesti valtiossa, se ei murtaudu esiin miekalla ja politiikan ja lakien voimalla vaan jokaisessa ihmissydämessä, jos on murtautuakseen.
Jokainen joutuu kohallaan päättämään mikä kuuluu keisarille ja mikä (jos mikään) Jumalalle.

Jokaisen on kohdallaan päätettävä mille perimmältään on uskollinen.

Lopuksi etätehtävä :-) Tutustupa Pyhän Yrjön legendaan, (jos se ei ennestään ole sinulle tuttu) ja pohdi miten edellä kerrottu näkyi hänen elämässään.

Metodikeitto

Syksyllä ja talvella aina maistuu lämmin keitto. Sinne sekaan voi laittaa kaikenlaista. Omat suosikkini ovat kanakeitto ja sienikeitto. Ja kalakeitto ja seljanka ja gulassi ja borssi ja... No niin. Olimme Hetun kanssa kurssilla. Kurssilla puhuttiin kasvatuksen menetelmistä kirkon työssä. Nimenomaan puhuttiin, mutta tehtiin myös kaikenlaista ja saatiin paljon ideoita, joten odottakaahan vain :-) Kotiin tultuani keitin keittoa ja pohdin miten tuo koulutus oli ollut kuin maukkaan keiton keittämistä. Jokainen toi omia aineksiaan ja yhdessä sitä hauduteltiin ja hämmenneltiin ja siitä sitten jokainen saatoi ottaa sen kokoisen kauhallisen kuin itsestä hyvältä tuntui.

Elämä on keitto, millaisia asioita siihen lisäämme, mitä otamme mausteeksi, mistä teemme liemen, kaikki se vaikuttaa makuun. Joa elämän keitto on pahanmakuista ja kitkerää, on se varmaan osiattain myös omien valintojenmme seurausta. Annalla oli blogissaan taannoin aika hyvä "resepti kaikkeen". Raamatustakin löytyy hyviä reseptejä hyvään elämän keittoon. Vaikkapa vanha tuttu "hedelmäkeitto", resepti löytyy Gal. 5:22. Toinen resepti voisi löytyä Fil.2:1-5. Etsikää te hyviä ehdotuksia lisää.

Oikeastaan ajattelin myös Vintin keskiviikkoiltoja. Niissäkin parhaimmillaan "keitetään yhteistä keittoa", kuullaan erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia asioihin ja voidaan yhdessä pohtia ja pähkäillä, kuunnella toisia ja muodostaa uusia mielipiteitä. Kiitos kaikille mukana olleille viime keskiviikosta. Sekä iskosta, nuortenillasta että hartaudesta. Ja teille kurssilaiset (jos käytte täällä kurkistamassa) lämmin kiitos yhteisestä keitosta.

Kurssimme päättyi Herran siunaukseen, -niin kuin niin monet nuortenillatkin- ja sen jälkeen Raija lähetti meidät kotiin ja arkeen sanomalla: "Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten -täytekakun ja kahvin voimalla". Teillekin jäi vielä kakkua, vaikka valitettavasti voitte syödä nyt vain silmillä...

Ylistysmessu ja Jumalan perheväen messu

Onpa ollut kivoja messuja viime aikoina! Ylistysmessussa nuorten bändi soitti ja lauloi koko muun seurakunnan kanssa. Mukana oli tanssiryhmä Navehu ja ylistysliput liehuivat. Valitettavasti kamera ei ollut paikalla.

Viime sunnuntaina vietimme Jumalan perheväen messua ja kirkko oli pullollaan kaikenikäisiä ja kokoisia perheenjäseniä. Laitan tähän muutaman kuvan Lehtisaaren messusta iloksenne. Myös tulevia isosia oli mukana avustamassa (etsipä kuvasta..) ..

Tilkkutäkin tekoon

Munkkivuoren ja Munkkiniemen seurakuntien taival itsenäisinä pikku seurakuntina alkaa lähestyä loppuaan. Vuoden vaihteessa vanhat seurakunnat lakkaavat olemasta ja uusi Munkkiniemen seurakunta aloittaa toimintansa 1.1.2011. Nuorten oma Vintti säilyy ja muutos kutsuu uusia sohvankuluttajia eri puolilta yli siltojen. Vähän on kaavailtu sellaista, että Vuoren puolelta sillan yli kulkeutuisi myös "uusi" sohva Vintille.

Uuden alkaminen edellyttää aina hiukan -enemmän tai vähemmän- tunnetyötä. Jotta uusi voisi alkaa, sille täytyy tehdä tilaa. Jostakin täytyy luopua ja jollekin sanoa hyvästit. Vintillä, nuorisotoimiston ovessa on jo ainakin muutaman viime vuoden ajan ollut mietelause Muutoksen tuulten puhaltaessa toiset rakentavat tuulensuojia, toiset tuulimyllyjä. Unelma on, että Vintillä voitaisiin rakentaa molempia. Kovissa tuulissa tarvitaan välillä suojaa, mutta jotta voi syntyä ja kasvaa uutta tarvitaan uusia ideoita ja energiaa niiden toteuttamiseen.

Yhteisen tilkkutäkin idea syntyi syksyn kuluessa. Tarkoitus on, että jokainen Vintillä vieraileva voisi tehdä oman tilkkunsa ja kirjailla siihen omia unelmia tai tehdä siitä muuten vain oman näköisen. Samaa ideaa on viritelty myös sillan toisella puolella, Munkkivuoressa. Olisi mukavaa jos saisimme alkuvuodesta viimeistään koottua oikein ison yhteisen tilkkutäkin.

Tässä teille vielä herkkuja....

Joutilaisuuden hyve

Henrin ja Nikin ensimmäinen nuortenilta 20.lokakuuta pyörähti mukavasti käyntiin perinteiseen Vintin tapaan. Jokaista pyydettiin kertomaan nimensä ja milloin hän on viimeksi kunnolla rentoutunut. Syysloma oli vielä tuoreessa muistissa ja monen ajatus palasi sinne. Jollekin rentoutumisen paikka on kotona, jollekin ilmapatja, joku sanoi, että mökillä voi ihan oikeasti kunnolla rentoutua.

Kierroksen jälkeen otimme parit ja kokeilimme käytännössä auttaisiko niskahieronta rentoutumaan. Ja sitten toisinpäin. Jotenkin on kauhean mukavaa olla "hoidettavana", toisaalta aika mukavaa on myös auttaa toista, jos vaikka päätä särkee. Tai muuten vain tuottaa hyvää, rentoa ja mukavaa oloa toiselle.

Rennon olon saatuamme kävelimme löysästi ja hitaasti ja laiskasti ympäri huonetta sen mukaan kuin illan isännät antoivat kulkuohjeita. Tuntui jännän erilaiselta etsimällä etsiä ja yrittää kävelyssä ilmentää niitä tunnetiloja, joita tehtäväksi annettiin. Lopuksi kaikki raahustivat omille paikoilleen sohville tai niiden tuntumaan ja rauhoittuivat vielä keskuistelemaan ja kuuntelemaan myös sitä mitä Raamatussa sanotaan lepopäivän pyhittämisestä.

Hetu kertasi jo kauan sitten kuulemansa ajatuksen, että itseasiassa luomiskertomuksen mukaan ihmisen ensimmäinen päivä oli lepopäivä. Ihminen luotiin viimeisenä ja sitten koko urakan jälkeen Luoja pyhitti lepopäivän. Voisiko se tarkoittaa, että lähtisimmekin siitä, että ensin kerätään voimia ja sitten ryhdytään voimia vaativaan koitokseen. Levon säännöllisyys ja toistuvuus on myös yksi näkökulma, koitoksen ja puurtamisen jälkeen on lupa ja kehoituskin levätä. Ei kukaan jaksa koko ajan tehdä vaan tarvitaan joutilaisuuden hetkiä. Raamatussakin käytetään sanaa olla monta monta kertaa enemmän kuin sanaa tehdä.

Mikä auttaa sinua rentoutumaan arjen kiireiden keskellä?

Samassa veneessä?

Pakistanin tulvat katosivat uutisista, mutta eivät paikallisten elämästä. Päivän uutisotsikoissa Chilen kaivosmiehiä pelastetaan ja muitakin yritetään pelastaa. Ja sitten otsikot valtaa tämä: saako ihmiset rakastaa toisiaan, vai pitääkö heitä lyödä raamatulla päähän... Suututtaa, raivostuttaa. Ihan kuin maailmassa ja kristittyjen kesken ei olisi isompia asioita keskusteltavaksi ja ratkaistaviksi kuin tämä päivän polttava puheenaihe, kirkon homokeskustelu - voi itku, etten paremmin sano. Tulee kovin voimaton olo.

Kirkon yksi suuri rikkaus, mutta jostain näkökulmasta myös puute on se, ettei luterilaisessa kirkossa ole, eikä voikaan olla, mitään yhtä kirkon ääntä. Ei ole mitään yhtä auktoriteettia sanomassa mikä on oikein ja mikä väärin. Piispat ovat eri mieltä, ihmiset ovat eri mieltä. Raamatustakin löytyy monenlaisia painotuksia. Yhdessä saamme etsiä elämän hyvää ja Jumalan kasvoja toistemme katsomuksia ja kokemuksia kunnioittaen. Rikkautta tämä on siksi, että kirkossamme (=Vintillä) saa olla tilaa erilaisille katsannoille ja painotuksille ja silti saa uskoa ja elää kristittynä, kuulua yhteisöön ja olla osallinen. Saa olla hyväksytty ihmisenä, sellaisena kuin on. Juuri tästä erimielisyyksien ristiriidasta nousee jotakin pyhää. Olemme Jumalan edessä ja saamme keskustella ja olla eri mieltä, elää Hänen varassaan.

Ystäväni oli käymässä Serbiassa ja siellä vanhassa ortodoksiluostarissa hän sanoi kokeneensa jotakin syvällä tavalla pyhää. Sen, että sai levätä uskossa, eikä tarvinnut "selittää". Vaikka hän ei juurikaan ymmärtänyt kieltä eikä ympärillä kuuluvia sanoja, hän saattoi silti olla osallinen ja kokea pyhän läsnäolon. Vintin iltahartaudessa voi joku kokea samaa lepoa ja pyhän häivähdyksiä. Elämässä on paljon mysteereitä ja paradokseja, asioita, joita ei noin vain voi selittää. Usko on yksi niistä. Meillä on monista asioista mielipiteitä ja näkemyksiä ja joskus saatamme erehtyä pitämään niitä totuuksina. Silloin kuitenkin dialogin mahdollisuus katoaa. Dialogi tarkoittaa sitä, että voisimme avoimesti puhua toisillemme ja kuunnella toisiamme, vaikka emme tiedä varmasti mitä uutta vuorovaikutuksessa syntyy. Jos kuuntelemme aidosti joudumme siis myös avautumaan sille mahdollisuudelle, että muutumme itse.

Usko on mysteeri ja pyhän kokemus kuuluu asioihin, jotka pakevat selittämistä. Tuntuu välillä hiukan tyhmältä yrittääkään selittää uskon juttuja tyhjentäväksi tuhat vuotta vanhoilla lauseilla. Yhtä vaikeaa, ellei mahdotonta, niitä on yrittää kuvata tavallisella arkikielellä. Tämä ei tarkoita, sitä etteikö Raamattu olisi pyhä ja puhuisi meille nimenomaan tässä ajassa. Raamatun lukeminen on kuitenkin aina tulkintaa. Lukija on kiinni omassa ajassaan, omissa kokemuksiaan, joiden läpi hän tulee katsoneeksi kaikkea kuulemaansa ja lukemaansa.

Unelmien seurakunta

Tervetuloa virtuaaliselle Vintille!  Nuorten Vintillä on nyt myös oma blogi! Tänne saa sekä kirjoittaa että kommentoida. Täältä löytyy jatkossa pohdintoja nuortenilloista ja tapahtumista, Jumalasta, uskosta ja nuorena kristittynä elämisestä ym. Usko on elämää!

Ef. 2: 19-22

"Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen."

On sanottu, että hyvä perhe on vähän niin kuin vanha sohva. Se voi olla kulunut ja nuhjaantunutkin, sillä tärkein ominaisuus ei ole sen kauneus. Parasta ja tärkeintä on mukavuus ja se, että siinä on perheenjäsenille oma paikkansa.

Taannoin luin jostakin Ikean katalogien historiaa. Siitä miten ne ovat olleet jo vuosikymmenet ajan kuva ja kertoneet muutoksesta kodeissa ja yhteiskunnassa. Jossain vaiheessa television yleistyminen vaikutti kotien sisutukseen varsin radikaalilla tavalla. Koko olohuone sisutettiin television katselua silmälläpitäen ja huonekalut ryhmiteltiin sen mukaiseen asetelmaan että perhe saattoi tätä uutta yhdessäolon tapaa mukavasti harrastaa. Sohva ja mukavat nojatuolit olivat tässä keskeisellä sijalla

Sohvalla on muitakin ulottuvuuksia. Seitsemänkymmentäluvulla yleistyivät vuodesohvat, joiden nelikulmaisten tyynyjen avattavat päälliset olivat jonkinlaista vakosamettia ja istuimen alla laatikko, jossa vuodevaatteita säilytettiin. Tällaisella sohvalla yövyin aina mummolassa. Tyynyistä oli myös kiva rakentaa vaikkapa erilaisia majoja.

Kun tulin nykyiseen työpaikkaani hankimme nuortentilaan kaksi värikästä sohvaa, myöhemmin sohvia tuli vielä yksi lisää. Nämä sohvat ovat siellä edelleen. Ne eivät kymmenen vuoden jälkeen enää hohda uutuuttaan, sillä niillä ovat istuneet, löhönneet, levänneet, jutelleet kevyitä ja syvällisiä lukuisat nuoret. Ja se näkyy. Sohvat ovat kuluneet, tyynyjen kangas on paikoin repeillyt ja nuhjaantunut, mutta ehkä se onkin niiden paras puoli.

Nämä sohvat ovat muodostuneet jonkinlaiseksi symboliksi unelmien seurakunnasta. Vintin sohvat ovat paikka, jossa voi olla oma itsensä, hyväksytty sellaisena kuin on. Niihin on kulumisen myötä ikäänkuin tarttunut hyvää oloa, laulua ja yhdessäoloa. Niille voi tulla innostuneena ja kiitollisena, mutta myös väsyneenä ja murheellisena. Ne ovat paikka, johon voi aina palata. Vaikka lähtisi joskus ovet paukkuen, niin aina on lupa tulla takaisin ja aloittaa alusta.

Millainen on sinun unelmiesi seurakunta?