Samassa veneessä?

Pakistanin tulvat katosivat uutisista, mutta eivät paikallisten elämästä. Päivän uutisotsikoissa Chilen kaivosmiehiä pelastetaan ja muitakin yritetään pelastaa. Ja sitten otsikot valtaa tämä: saako ihmiset rakastaa toisiaan, vai pitääkö heitä lyödä raamatulla päähän... Suututtaa, raivostuttaa. Ihan kuin maailmassa ja kristittyjen kesken ei olisi isompia asioita keskusteltavaksi ja ratkaistaviksi kuin tämä päivän polttava puheenaihe, kirkon homokeskustelu - voi itku, etten paremmin sano. Tulee kovin voimaton olo.

Kirkon yksi suuri rikkaus, mutta jostain näkökulmasta myös puute on se, ettei luterilaisessa kirkossa ole, eikä voikaan olla, mitään yhtä kirkon ääntä. Ei ole mitään yhtä auktoriteettia sanomassa mikä on oikein ja mikä väärin. Piispat ovat eri mieltä, ihmiset ovat eri mieltä. Raamatustakin löytyy monenlaisia painotuksia. Yhdessä saamme etsiä elämän hyvää ja Jumalan kasvoja toistemme katsomuksia ja kokemuksia kunnioittaen. Rikkautta tämä on siksi, että kirkossamme (=Vintillä) saa olla tilaa erilaisille katsannoille ja painotuksille ja silti saa uskoa ja elää kristittynä, kuulua yhteisöön ja olla osallinen. Saa olla hyväksytty ihmisenä, sellaisena kuin on. Juuri tästä erimielisyyksien ristiriidasta nousee jotakin pyhää. Olemme Jumalan edessä ja saamme keskustella ja olla eri mieltä, elää Hänen varassaan.

Ystäväni oli käymässä Serbiassa ja siellä vanhassa ortodoksiluostarissa hän sanoi kokeneensa jotakin syvällä tavalla pyhää. Sen, että sai levätä uskossa, eikä tarvinnut "selittää". Vaikka hän ei juurikaan ymmärtänyt kieltä eikä ympärillä kuuluvia sanoja, hän saattoi silti olla osallinen ja kokea pyhän läsnäolon. Vintin iltahartaudessa voi joku kokea samaa lepoa ja pyhän häivähdyksiä. Elämässä on paljon mysteereitä ja paradokseja, asioita, joita ei noin vain voi selittää. Usko on yksi niistä. Meillä on monista asioista mielipiteitä ja näkemyksiä ja joskus saatamme erehtyä pitämään niitä totuuksina. Silloin kuitenkin dialogin mahdollisuus katoaa. Dialogi tarkoittaa sitä, että voisimme avoimesti puhua toisillemme ja kuunnella toisiamme, vaikka emme tiedä varmasti mitä uutta vuorovaikutuksessa syntyy. Jos kuuntelemme aidosti joudumme siis myös avautumaan sille mahdollisuudelle, että muutumme itse.

Usko on mysteeri ja pyhän kokemus kuuluu asioihin, jotka pakevat selittämistä. Tuntuu välillä hiukan tyhmältä yrittääkään selittää uskon juttuja tyhjentäväksi tuhat vuotta vanhoilla lauseilla. Yhtä vaikeaa, ellei mahdotonta, niitä on yrittää kuvata tavallisella arkikielellä. Tämä ei tarkoita, sitä etteikö Raamattu olisi pyhä ja puhuisi meille nimenomaan tässä ajassa. Raamatun lukeminen on kuitenkin aina tulkintaa. Lukija on kiinni omassa ajassaan, omissa kokemuksiaan, joiden läpi hän tulee katsoneeksi kaikkea kuulemaansa ja lukemaansa.